On siis kevät ja taas ne soittaa
sitä biisiä. Sitä valitusvirttä, jossa kuljetaan Hakaniemen rantaa, syödään
salmiakkia ja ollaan surullisia. Se on se kevätmasennus varmaan. Masentaahan
se, kun ensimmäiset kukat avaavat silmänsä aurinkoisilla rinteillä. Masentaahan
se, kun lentokoneet raidoittavat taivasta auringonlaskun aikaan, jättävät
kultaisina kimaltavia juovia vaaleanpunaiseen horisonttiin. Masentaahan se, kun
mustarastaan heleä laulu tunkeutuu uneen aamuviideltä, kiipeilee tärykalvolla
kuin torakka. Illallakin saattavat lampaat jäädä laskematta, kun on niin
saamarin valoisaa. Masentaa niin, että on otettava tukea, mutta kenestä? Kaikki
ystävät ovat kadonneet kuin helmitaulut matematiikan luokista. Varmaan
kyllästyivät siihen biisiin. Tai menivät kokeilemaan kepillä jäätä, eikä jää
kantanutkaan. Semmoinen se on, kevät.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti